Koulut alkavat suurimmassa osassa Suomea tällä viikolla ja myös päiväkoti-ikäiset palaavat hoitoon vanhempien kesälomien päättyessä. Lapsilla voi kestää aikaa sopeutua jälleen arkirytmiin, ja joillakin päiväkoti-ikäisillä lapsilla se voi olla hyvin epäsäännöllinen esimerkiksi vanhempien vuorotyön takia. Päivähoito ja koulupäivät voivat kuormittaa lasta paljon etenkin taas näin alkuvaiheessa. Loman loppuminen voi toisaalta harmittaa paljon, mutta toisaalta taas tutut arkirutiinit ja harrastusten jatkuminen voivat olla mukaviakin asioita. Tässä postauksessa olisikin muutamia ehdotuksia, mitkä voivat tukea arkeen palaamista lapsiperheissä.

Arjen rutiineihin palaaminen hyvissä ajoin

Kesällä esimerkiksi unirytmi voi muuttua paljonkin, kun aamuisin ei tarvitse herätä aikaisin. Herätyksiin onkin hyvä alkaa totuttelemaan jo hieman ennen koulujen ja päiväkodin alkamista. Kouluun on helpompi palata, jos ei ole edellisenä iltana valvonut myöhään ja on nukkunut riittävät yöunet. Jos unirytmin muutoksen aloittaa ajoissa, sen voi tehdä vaiheittain. Lisäksi esimerkiksi ruokailurytmiä voi alkaa muuttamaan arkipäivien aikatauluun sopivaksi. Lapsen kanssa voi seurata kalenterista tai kuvallisesta viikkojärjestyksestä, kuinka monta päivää koulun tai päiväkodin alkamiseen vielä on.

Lapsen kanssa keskusteleminen päiväkodin ja koulun tutuista asioista

Päiväkotiin tai kouluun palaaminen voi harmittaa lasta paljon. Lapsen kanssa onkin tärkeä keskustella siitä, että loman loppuminen harmittaa aikuisiakin ja että se on täysin sallittua. Lasta on kuitenkin hyvä muistuttaa siitä, että arkeen paluu tuo mukanaan myös mukavia tuttuja asioita. Lapsen kanssa onkin hyvä ottaa ennen arkeen paluuta puheeksi, mitä asioita hän muistaa koulusta ja päiväkodista ja mitä kivoja asioita siellä on odottamassa. Voi muistella esimerkiksi reittiä koululle/päiväkotiin, mitä kaikkea luokkahuoneesta tai päiväkotiryhmän tilasta löytyy, ketä tuttuja aikuisia siellä todennäköisesti edelleen työskentelee, mitkä ovat olleet siellä lapsen lempiruokia, millaisista leikeistä hän on siellä pitänyt ja ketä kavereita lapsi näkee siellä. Lisäksi lapsella saattaa jatkua hänelle mieluisat harrastukset, jotka ovat jääneet tauolle kesän alussa. Näiden asioiden mieleen palauttamista voi tehdä myös piirtämällä tuttuja ja mukavia arkeen liittyviä asioita.

Uusien rutiinien luominen

Jos arjessa on ollut jotain tiettyjä asioita, jotka ovat olleet haastavia, voi niihin luoda uusia rutiineja luontevasti uuden lukuvuoden alkaessa. Jos lapsella kestää aamuisin usein kauan aikaa valita mitä hän pukee päälleen, voi ottaa tavaksi valita vaatteet edellisenä iltana valmiiksi. Jos läksyjen tekeminen on ollut haastavaa, voidaan sopia niiden tekemiselle tietty aika päivästä. Läksyjen tekemisessä voi auttaa myös palkintosysteemi, jossa lapsi saa valita itselleen palkinnon, kun läksyjen teko on sujunut hyvin esimerkiksi kahden viikon ajan. Jos iltaisin nukkumaan rauhoittuminen on ollut haastavaa, voidaan kokeilla erilaisia keinoja rauhoittumisen tueksi. Iltaisin voidaan esimerkiksi kuunnella äänikirjaa tai satua. Lisäksi lasta voi auttaa illalla rauhoittumaan erilaiset syvätuntoaistimukset, joka laskevat lapsen vireystilaa sen ollessa liian korkealla. Syvätuntoaistimusta voi tarjota lapselle esimerkiksi käärimällä hänen vartalonsa peittoon, painotuotteiden avulla, halaamalla tai sylissä keinutellen sekä hieromalla tai silittelemällä esimerkiksi nystyräpallon tai maalitelan avulla.

Tässä lopussa vielä ladattava lukujärjestyksen pohja, jonka voi täydentää lapsen aikataulujen mukaan.

Mukavaa syksyn odotusta!

– Elisa