Kuntoutuksessa ja koulussa puhutaan paljon lasten vireystilasta. Milloin vireystila on lapsilla liian korkealla tai milloin se on matalalla, harvoin se on kuitenkaan aikuisten mielestä juuri sopiva. Miksi vireystilassa kannattaa pyrkiä sitten sopivaan, mitä se vireystila oikein tarkoittaakaan?
Termiä vireystila käytetään silloin kun puhutaan vireydestä, tarkemmin energian määrästä ja motivaatiosta suhteessa siihen ympäristöön ja toimintaan, jota on tekemässä. Vireystilaan vaikuttavat monet asiat, kuten mitä on tapahtunut hetkeä aikaisemmin, onko takana riehakas välitunti vai keskittymistä vaativa pitkä tehtävä? Onko yöllä saanut tarpeeksi unta ja lepoa? Onko aamupala ollut ravitseva vai onko se unohtunut jopa kokonaan kiireessä? Monet asiat vaikuttavat vireystilaamme ja toimivat joko nostaen tai laskien sitä. Aikuisilla vireystilan säätäminen ja tunnistaminen sujuu monesti itsestään, – kun meitä väsyttää niin käymme hakemassa kupin kahvia ja oikomassa jalkojamme, tunnistamme milloin olemme ponnistelleet liikaa ja pidämme taukoa. Tai näin ainakin ihanteellisesti toimisimme, kuitenkin oman kehon viestien tunnistaminen voi olla aikuisenakin vielä haastavaa ja kaivata harjoitusta.
Lapset tarvitsevat kuitenkin vielä apua ja tukea vireystilan tunnistamisessa ja sanoittamisessa sekä keinoissa miten omaa vireystilaa voi ohjata sopivampaan suuntaan. Esimerkiksi koulussa tehdessä tehtäviä vireystilalla on iso merkitys sille, miten pystymme keskittymään, suuntaamaan tarkkaavaisuutta ja oppimaan uusia asioita. Jos vireystila on kovin korkealla ja toiminta näyttäytyy levottomana, on vaikeaa pysyä paikoillaan tai kokee suuria tunteita – voi olla vaikea ottaa vastaan myös uutta tietoa ja pystyä toimimaan ohjeiden mukaan. Jos vireystila on kovin matalalla, voi tuntea olonsa väsyneeksi tai kipeäksi, kokea surua tai alakuloa, – niin toimeen alkaminen voi olla hidasta, ohjeiden ymmärtäminen haastavaa ja keskittyminen karkailla.

Vireystilaan vaikuttaa paljon myös ympäristö, toiminta ja sen vaatimukset lapselle. Kun ympäristö on tukeva, kannustava ja se tarjoaa sopivasti ärsykkeitä niin se luultavasti tukee myös sopivaa vireystilaa, tarvittaessa ympäristöä on hyvä mukauttaa vastaamaan paremmin toiminnan vaatimuksia. Onko toiminta ennestään jo tuttua? Onko asia uusi ja vaatii paljon ohjeita ja keskittymistä? Onko asia helppo, sopiva vai liian haastava taitotasoon nähden? Miten toimintaa voidaan mukauttaa vastaamaan paremmin taitotasoa? On hyvä huomioida myös muut mahdolliset vireyteen ja vireystilaan vaikuttavat syyt. Joskus taustalla voi olla myös sensorisen integraation, aistitiedon käsittelyn pulmaa tai traumaa, – jotka vaikuttavat myös paljon vireystilaan ja sen muutoksiin päivän aikana.
Vireystilaan siis vaikuttavat monet asiat ja joskus sopivan vireystilan saaminen onnistuu helposti pienillä mukautuksilla ympäristössä tai toiminnassa. Joskus sopiva vireystila vaatii enemmän työtä ja houkuttelua sekä aikuisten salapoliisityötä syyn selvittämiseksi, – mutta työskentely ja harjoittelu vireystilan tunnistamiseksi ja keinojen löytämiseksi kannattaa.
-Taidot kannattelevat vielä pidemmälläkin elämässä
Sanna
Psst. Muistatteko vielä Toimi- apin? Toimivax on luonut yhteistyössä Business Finlandin ja Hiottu Oyn kanssa mobiilisovelluksen, joka on tarkoitettu lasten vireystilan tunnistamisen ja itsesäätelyn taitoja edistämään. Sovelluksessa voit opetella arvioimaan ja tunnistamaan omaa vireystilaasi liikkumalla janaa pitkin sekä tutustua erilaisiin keinoihin jotka voivat auttaa vireystilan nostamisessa tai laskemisessa tarpeen mukaan. Sovelluksen kautta arjen apukeinot kulkevat mukana missä vain, myös aikuiset voivat saada sovelluksesta vinkkiä eri vireystiloihin ja kanssasäätelyyn.
Kirjoitus on aiemmin julkaistu toimiapp.fi sivustolla ja on ensimmäinen kahdesta vireystilaa koskevasta blogipostauksesta.